keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Tavaraähky

Nyt on mennyt 15 päivää. Mitä on tapahtunut? Ei mitään hävettävää, eli olen pysynyt ruodussa ja ollut shoppailematta yhtään mitään. Kiusauksia on ollut varsinkin kun liityin Facebookissa erääseen kierrätysryhmään - siellä olen katsellut kuolaten miten ihmiset haluavat päästä eroon tavaroistaan sopuhintaan. Oi miksi en liittynyt tähän ryhmään jo aiemmin?! Melkein olin jo rikkomassa säännön kun näin erään kirjan joka maksoi 50 senttiä. Ajattelin että 50 sentillä ostaminen on niin pieni rikos että eihän se haittaisi? Voisinko muuttaa sääntöjä niin että saan ostaa ilman omatunnon tuskia jos hinta on alle 1€? Muistutin itseäni, että tämä on periaatekysymys. Ja minähän olen periaatteen nainen. Tämän hankkeen vien läpi vaikka mikä olisi..!

Hassua, että nyt kun olen suunnannut erityishuomiota shoppailuun (tai tarkemmin shoppailun välttämiseen) tai ylipäätään tavaroitten omistamiseen, niin olen huomannut että ympärilläni ihmisillä on jotakuinkin samansuuntaisia ajatuksia. Onko tämä siis vain trendiä että hankkiudutaan eroon liiallisesta omaisuudesta? Enkö olekaan omaperäinen tämän lakkoni kanssa? Onko se tämä aikakausi tai yhteiskunnallinen tilanne joka on saanut meidät hankkimaan ihan liikaa omaisuutta ympärillemme ja nyt meitä kaikkia ihmetyttää että miksi meitä tukehduttaa?

Todisteita tukehtumisesta on lukuisia, nämä toimivat samalla hyvänä esimerkkinä tai inspiraationa:
- Dokumentti Tavarataivas katsottavissa vielä alle viikon ajan täältä.
- Tavaroitten raivaamiseen on nyt myös ammattilaisia.
- Facebook-yhteisö Tavara päivässä pois.
- Ja loppuun Helsingin Uutisista revitty artikkeli vaatteiden järjestämisestä:

perjantai 10. tammikuuta 2014

Lempitavaroitani

Edellisessä postauksessani oli liitteenä kuva Anna-lehden pääkirjoituksesta. Olen monilta osin samaa mieltä koko kirjoituksen kanssa. Siinä puhuttiin että tavaroiden omistaminen voi aiheuttaa reaktioita tunnetasolla. Minulla on montakin tavaraa ja vaatetta jotka herättävät minussa positiivisia tunteita. Listaan huvikseni tähän 10 esimerkkiä omistamistani tavaroista/vaatteista ja kerron mitä ajattelen niistä.


1. Ihanat mustat lakeerikengät. Täydellinen mekkojen kanssa. Hassua on se, etten olisi itse koskaan ostanut näitä, mutta mummoni joka oli mukana kenkäostoksilla, yllytti kokeilemaan näitä. Lähtivät sitten mukaan kotiin ja olen siitä kiitollinen mummolle!


2. Mitä elämä olisi ilman hajuvesiä? Hajuvesillä saa luotua tunnelman ja mielialan. Jos suihkauttaa aamulla lempituoksuaan, niin ei voi olla tuntematta edes hetkisen ajan mielihyvää.



3. Sohvani yläpuolta koristaa tällainen elämänviisaustaulu. Kaikki lauseet ovat niin viisaita ja niin tosia. Tämän luettuaan ei voi muuta kuin intoilla että mitä elämästä voikaan saada irti! Yksinkertaisimmillaan elämä on jokaisen omissa käsissä. Vain itse pystyy tekemään elämästä sellaisen kuin haluaa.


4. Vanha Singerin ompelupöytä osaa itsessään olla niin kaunis. Sillä on historia kerrottavanaan. Painaa kuin synti, mutta raahaamisen arvoinen.


5. Kukkanen taas on saatu mummilta. Toivottomana antiviherpeukalona olen tappanut kaikki omistuksessani olleet viherkasvit, joten en ollut toiveikas tämänkään kanssa. Vaan mitä, vaihdettuani sen uuteen ruukkuun ja uusiin multiin, päällisosa pukkaa uutta vihreää täyttä päätä. Toivon tälle pitkää ikää.


6. Eero Aarnion suunnittelema Tuplakupla-lamppu. Monen vuoden hartaan toivomisen jälkeen sain tämän valmistujaislahjaksi. On kyllä yksi parhaista lahjoista!


7. Fanitan tätä kuvaa yli kaiken. Eräällä kaverillani on tällainen toppi ja arvatkaa vain olenko kade! Tässä kiteytyy elämänfilosofiani.


8. Ilman kirjoja ei ole elämää. Kirjat ovat aarteita. Kätkettyjä maailmoja jotka odottavat vierailijoitaan. Ainoat oikeat ovat kovakantiset.


9. Voi elämä, miten kauniit Kastehelmi-astiat voivat olla! Miksi kituuttaa halpisastioilla kun voi pelkillä astioilla tuoda vähän iloa elämään?


10. Merinovillainen hame on kyllä yksi mukavimmista vaatekappaleista mitä voi päälleen vetää. Tässä hameessa ei voi tuntea itseään rumaksi.















Näitä rakastan.

Ei ollut vaikeaa löytää ihania asioita. Pienistä asioista voi löytää runsaastikin maustetta elämään. Kaunis suunnittelu miellyttää silmää ja ilostuttaa.


maanantai 6. tammikuuta 2014

Sopivan shoppailun raja

Missä on sopivan shoppailun raja? Sitä olen miettinyt viime päivät. Olenko oikeasti shoppaillut ihan sopivasti, mutta olen jostain keksinyt tuntea syyllisyyttä tästä asiasta? Kuvittelisin, että jos asunto on ihan täynnä tavaraa ja vaatetta, silloin voisi ajatella että raja on ylitetty. Tai että jos ostaa samanlaisia tavaroita monta erilaisia, niin silloinkin voisin ajatella että raja on ylitetty. Yksi selkeä merkki olisi mielestäni myös rahatilanne - jos shoppailee vaikka ei olisi varaa, niin se on huonoin juttu kaikista. Jos on varaa, asunto ei ole täpötäynnä eikä entuudestaan omista samaa asiaa montaa kappaletta, niin tarvitseeko shoppailusta syyllistyä? Vai onko syyllisyydentunne pikemminkin ajanmukainen trendi - nyt kun eletään ekoilun, kestävän kulutuksen ja sen sellaisen aikakautta niin shoppailu on synneistä pahin?

Itse en edes tilaa postimyynneistä kuin todella harvoin, ehkä kerran kahdessa kuukaudessa. Vaatteita en tykkää tilata netistä, ostan ne mieluummin suoraan kaupasta. En mene vaatekauppoihin joka viikonloppu vaan enimmäkseen silloin kun olen matkoilla. Rakastan käydä ulkomaalaisissa vaatekaupoissa, niistä usein tarttuu mukaan riepu jos toinenkin. Se, että saatan ostaa kerralla paljon vaikuttaa siltä kun shoppailisin paljon - mutta verrattuna ihmisiin jotka ostavat joka viikko tavaran tai vaatteen, kumpi loppujen lopuksi ostaa enemmän? Äsken tulin miettineeksi, että minulle shoppailu on kuin harrastus. En harrasta liikuntaa, kuvataiteita tai ruuanlaittoa - mitä siis teen vapaa-ajallani? Matkustelen, surffaan netissä ja shoppailen. Jos minulla olisi jokin muu harrastus, tulisinko shoppailleeksi vähemmän? Se on mielenkiintoinen kysymys.

Luin eilen illalla vanhaa Anna-lehteä, jossa oli mahtavan osuva pääkirjoitus. Olisikohan "tavarastatykkääjä" sopiva termi kuvaamaan minua?

lauantai 4. tammikuuta 2014

Lipsahduksen pelko

Lakosta on kulumassa nyt neljäs päivä. Ette arvaakaan miten paljon pelkään lipsahtavani ostamaan jotain koska en muista lakkoa! Jokainen kortin höyläys herättää minut miettimään mitä olenkaan kantanut kassalle. Tähän mennessä kaikki vielä hyvin, mutta houkutuksia on joka puolella! Miksi, oi miksi minulle tulee sähköpostiin mainoksia alennusmyynneistä ja lukemissani blogeissa on kaikkea muuta houkuttelevaa? Olen pelkästään perjantain aikana kuolannut MoiMoin nahkaista olkalaukkua, Töysän kenkätehtaan huopalapikkaita ja Arelan kashmirhuiveja. Ei tämä lakko tosiaan ole helpoimmasta päästä. Kaikista huvittavinta on se, että en pystynyt kylmästi poistamaan mainossähköpostia. Minun oli ihan pakko klikata se auki ja katsoa mitä "menetän". Onneksi tällä kertaa alessa ei ollut sitä haluamaani olkalaukkua niin ei kirpaissut yhtään. Elämäni olisi helpompaa jos peruuttaisin kaikki mainospostit. Se lienee ostoslakon oivallus numero yksi.

Eeva kysyi edellisen postauksen yhteydessä, että miten menettelen mahdollisten synttärilahjojen kanssa. Siitä unohdinkin mainita sääntöjen yhteydessä eli minun säännöissäni lahjojen ostaminen muille ihmisille on sallittua. Mutta tulen varmasti harkitsemaan ostoksiani, sillä huomaan huvituksekseni että lakko vaikuttaa jopa ruokaostoksiini - mietin että onko ruokaostoksissa jotain mitä en välttämättä tarvitsisi. Katsotaan olenko kuuden kuukauden lopulla tullut hulluksi sentinlaskijaksi joka miettii joka sentin sijoittamista vai kompensoinko ostoslakkoa ostamalla ylenmäärin ruokaa ;)

Mistä ihmeestä keksin joka päivä haluta jotain? Sähköpostimainokset eivät varmasti auta asiaa, mutta me saamme oikeasti virikkeitä ihan joka tuutista. Aina kun googlaa jotain, sivupalkkeihin ilmestyy mainoksia, facebookissa on mainoksia, lehdissä on mainoksia, metrossa on mainoksia ja niin edelleen loputtomiin. Oikein hämmästelen aina kun on keksitty uusi paikka mainostaa, kuten rakennusten julkisivut, bussien istuinten taustat ja vaikkapa kauppakuitin taustat. Pystyykö joku muka olemaan täysin immuuni näille mainoksille? Etteivät esimerkiksi mainokset -50% aleista hetkauttaisi? Ilman näitä mainoksia en olisi kyllä keksinyt haluta vaikkapa niitä hitsin huopalapikkaita. Ne on kyllä niin törkeän ihanat.. Pääni sisällä asuva pieni shoppaaja oikein hieroo kätösiään yhteen ja miettii voisiko ostaa ne seuraavana "sijoituksena"? Lakon päätyttyä on kylläkin kesä, ehkä silloin huopalapikkaat eivät ole ihan tarvelistan ylimmillä sijoilla.

Kertokaa konstinne vastustaa mainosten ihmeellistä taikaa? Ettekö joskus uppoa illuusioon siitä miten se tietty vaate päällä näytäisitte ihanammilta tai miten elämänne olisi coolimpaa kun omistatte sen tietyn tavaran?

torstai 2. tammikuuta 2014

Uuden vuoden haaste: shoppailulakko

Katsellessani omistamani tavaran määrää ja miettiessäni mitä kaikkea omistan (tai mitä kaikkea en muista omistavani).. Se riitti päätöksen syntymiseen - päätin että ryhdyn shoppailulakkoon. Puolen vuoden ajaksi. Tämä lienee oudoin päähänpistoni tähän mennessä. En ole ikinä haastanut itseäni ihan aikuisten oikeasti. Eräs kaverini ryhtyi muutamien kuukausien ajaksi kasvissyöjäksi. Ihan vain koska hän halusi haastaa itsensä. Kun hän sai vahingossa lihaa suuhunsa, hän sylkäisi sen heti pois - ihan vain periaatteesta. Ihmettelin että miksi kukaan haluaisi haastaa itsensä tuolla lailla - ei lihaa muutamaan kuukauteen?! Kun sitten ajattelin että minäkin haluaisin joskus haastaa itseni, kysyin poikaystävältäni että mitä jos rupeaisin kasvissyöjäksi joksikin aikaa. Hän nauroi itsensä kipeäksi.

Hyvä on, minun oli siis keksittävä jotain muuta. Koska lähtöni Tanskaan lähestyy kovaa vauhtia, tuli ajankohtaiseksi miettiä omaisuuteni määrää. Huomasin että määrä on korvannut laadun. Olen kyllästynyt siihen, että vaatekaapista ei löydä mitään päällepantavaa vaikka kaapit pursuavat vaatteita. En ole tyytyväinen kämppäni sisustukseen. Näen netistä jatkuvalla syötöllä kaikkea ihanaa mitä minunkin on pakko saada omakseni. Kaipaan jatkuvasti jotain uutta, jotain parempaa ja jotain nätimpää. En siis arvosta sitä mitä kaikkea minulla on entuudestaan? Haluan oppia tuntemaan uudestaan tavaroitteni arvon ja tajuta mitkä tavarat ovat tärkeitä minulle ja mitkä eivät.

Tähän tautiin keksin lääkkeeksi shoppailulakon! Itse itselleni asettamani lakon pituus on 6kk alkaen vuoden 2014 ensimmäisestä päivästä. Täten lakko loppuu 30. kesäkuuta 2014. Syömiset ja juomiset eivät kuulu lakon piiriin. Matkustaminen on myös sallittua. Lisäksi saan ostaa välttämättömyyksiä jos ne ovat loppu, kuten esimerkiksi dödöä, hammastahnaa ja suihkusaippuaa - eihän kukaan halua minun kulkevan haisevana hippinä? Mutta sellainen shoppailu jonka syy on "tuo olisi kiva omistaa" - on kertakaikkisen kiellettyä. Kaikkien vaatteiden shoppailu on myös pannassa.

Lakkoa on kestänyt kaksi päivää ja olen saanut itseni kiinni vanhasta ajattelutavasta jo ainakin kahdesti. Ensin aioin lentokentällä ostaa kivaa teetä vain koska se olisi kiva. Sitten pysäytin itseni ja ajattelin että tarvitsenko todella sitä teetä. Kotonakin olisi aika paljon teetä odottamassa juomista. Jätin teen kauppaan vaikka meinasin selittää itselleni että se kuuluu siihen syömiset+juomiset -kategoriaan. Tänään sitten näin yhden kirjan jonka haluaisin omakseni. Ehdin jo lähettää sähköpostia jossa tiedustelin kirjan hintaa ja saatavuutta. Vasta puolen tunnin päästä sähköpostin lähettämisestä havahduin että hei, minähän en SAA ostaa tuota kirjaa! Nyt minua nolottaa kun mietin mitä selitän sitten kun olen saanut vastauksen.. "Kiitos vastauksesta, mutta ai niin, en saa ostaa tuota."

Shoppailu on liian helppoa! Heti kun näkee jotain kivaa niin se on muutaman klikkauksen päässä muuttumassa omaksi. Elämme vaarallisia aikoja, ystävät hyvät..!


Tästä näette viimeisimmän hankintani ennen ostoslakon alkua. Ah-niin-ihana Alvar Aallon jakkara juhlavuosikuosissa. Olen pitkään himoinnut tuota ja päätin vähän juhlistaa veronpalautuksella ennenkuin saisin kärsiä shoppailulakon syövereissä. Halailen tuolia sitten kun tuntuu vaikealta. Tämä sentään on ehtaa designiä ja laatua parhaimmillaan. Tämä olkoon symbolina uudelle elämänvaiheelle.